Aggregointipalvelut vastaavat pian mitä katsottaisiin -kysymykseen suoratoistopalveluiden puolesta
Suoratoistopalveluiden määrän lisääntyminen on hyvä asia tv-sisällöstä kiinnostuneelle käyttäjälle: valinnanvara lisääntyy ja kilpailu pitää, ainakin teoriassa, palveluiden hinnat aisoissa. Varjopuolena tarjonnan lisääntymisessä on kuitenkin löydettävyyden kärsiminen. Jos käytössä on vaikkapa kolme suoratoistopalvelua, alkaa olla vaikea hahmottaa palveluiden tarjontaa ja muistaa, missä palvelussa kesken jäänyt sarja olikaan katsottavissa. Ratkaisuksi tarjotaan usein eri palveluiden sisältöjä kokoavaa aggregointia. Katsojalle siis tarjottaisiin näkymää tai näkymiä, jotka kertoisivat mitä katsottavaa eri palveluista löytyy.
Aggregointiratkaisuja on jo olemassa. Esimerkiksi Justwatch-palvelu listaa suurimpien suoratoistopalveluiden uutuustarjonnan palvelussaan ja mobiilisovelluksessaan ja rakentaa käyttäjäkohtaista suosittelua, jonka avulla sisällön löytyminen helpottuu.
Justwatchin kaltaisella palvelulla on muutamia haasteita. Ensinnäkin se olettaa, että käyttäjä on kiinnostunut tietynlaisesta sisällöstä. Tämä tarkoittaa, että palvelun pitäisi pystyä suhteellisen tarkkaan suositteluun. Toisena haasteena on, että esimerkiksi Justwatch ei toimi laitteissa, joissa suoratoistosisältöä yhä enemmän kulutetaan eli äly-tv-laitteissa (EDIT: Apple TV -laitteille on saatavissa Justwatch-sovellus, joka osaa myös käynnistää sisältöjä joissakin suoratoistopalveluissa, jos ne on asennettu laitteeseen). Käyttäjän täytyy siis tietokoneeltaan tai mobiililaitteeltaan selata suosituksia ja siirtyä sitten television puolelle käynnistämään suoratoistopalvelua ja etsimään sieltä haluamansa sisältö.
Lähempänä suurta ruutua ovat laajakaistaoperaattorit. Ne ovat viihdepalveluineen arvoketjussa kohdassa, jossa ne voivat koota sisältöä käyttäjälle useammasta eri lähteestä ja esittää sen tv-palvelunsa etusivulla. Suomessa sekä Telia, Elisa että DNA kokoavat palveluihinsa suositusnäkymiä eri suoratoistopalvelujen sisällöistä, vaikkakaan mikään näistä ei vielä tee suosittelua personoidusti. Käytössä operaattorit siis näyttävät palvelujen sisältöä erilaisissa sisältöriveissä ja siinä muodossa, kun palvelut itse niitä tarjoavat. Osa operaattoreista ilmeisesti tekee sisältösuosituksia myös ihmistyönä eli poimii ohjelmia suositusriveihin käsin.
Ehkä vahvimmassa asemassa ainakin periaatteessa ovat (tv-)laitevalmistajat: niillä on hyvä mahdollisuus ottaa haltuun sisällön aggregointi, jos ne niin haluavat tehdä. Pärjätäkseen kilpailussa suoratoistopalvelun täytyy saada sovelluksensa ainakin suurimpien tv-valmistajien laitteisiin, mikä taas edellyttää teknistä yhteistyötä laitevalmistajan kanssa. Laitevalmistajat voivat saada pääsyn sisältöpalvelujen rajapintoihin ja tehdä käyttöön perustuvaa suosittelua ja aggregointia useiden eri palvelujen kesken.
Käytännössä tv-valmistajien sisältösuosittelu ja aggregointi on tähän asti ollut lähes piilotettu ominaisuus. Suurista valmistajista esimerkiksi LG tarjoaa älytelevisioissaan Oma sisältö -nimistä toiminnallisuutta, jolla käyttäjä voi lisätä suosikkisisältöjään eräänlaiseen kirjanmerkkilistaan; palvelun pitäisi sitten suositella sisältöä eri palveluista tämän suosikkilistan perusteella. Samsungin televisiot taas näyttävät tv:n käynnistyessä ruudun alalaidassa eri suoratoistopalveluiden ikoneita ja kunkin palvelun kohdalla joitakin tärppejä palvelun sisällöstä.
Hieman pidemmälle kuratoinnissa menee Samsungin Universal Guide -palvelu, jota yhtiö on jo parin vuoden ajan tarjonnut Yhdysvalloissa myytäviin äly-tv-malleihin. Aiemmin tänä vuonna palvelu tuotiin myös Iso-Britanniassa myytäviin malleihin. Palvelu seuraa käyttäjän sisältöjen käyttöä televisiolla ja alkaa sen pohjalta suositella sisältöä eri palveluista (Iso-Britanniassa Amazon Prime Video, BBC iPlayer, Disney+, Netflix, Apple TV, Chili, Rakuten ja UKTV Play). Suomessa ominaisuus ei vielä ole käytössä, mutta se mahdollisesti on tulossa tännekin ensi vuonna.
Samaan suuntaan mennään juuri julkaistussa Googlen Chromecast-lisälaitteessa. Laitteen virallinen nimi on “Chromecast with Google TV”, joka tavallaan kertoo mistä on kysymys (mikäli siis on seurannut tarkasti Googlen tv-sektorin tuotekehitystä; normaalille ihmiselle Chromecastin, Android TV:n ja Google TV:n keskinäinen suhde on taatusti hämärä). Lyhyesti kuvattuna kyseessä on television HDMI-väylään liitettävä lisälaite, jonka avulla voi käyttää useimpia suoratoistopalveluita. Aiemmista Chromecast-laitteista poiketen uutuusversio sisältää kaukosäätimen ja se käyttää Android TV -käyttöjärjestelmää: käyttäjä siis asentaa laitteeseen sovelluksia samaan tapaan kuin äly-tv:hen. Laite ei vielä ole myynnissä Suomessa.
Uuden Chromecastin käyttöliittymä, josta siis käytetään nimitystä Google TV nojaa vahvasti sisällön aggregointiin. Palvelu suosittelee siis sisältöä useista eri suoratoistopalveluista, vaikka käyttäjä ei palveluita olisikaan tilannut. Sen lisäksi sisältösuosituksissa näytetään eri vuokrauspalveluista kertamaksulla saatavia sisältöjä. Google TV on Googlen mukaan tulossa ensi vuoden aikana ainakin joihinkin Android TV -laitteisiin, joten Googlen rooli videosisällön kuratoijana vahvistuu, mikäli esimerkiksi Android TV -laitteita valmistavat Sony ja Philips ottavat ratkaisun käyttöön.
Jos aggregointiratkaisut toimivat ja saavat käyttäjiä, muuttavat ne myös suoratoistopalveluiden ja käyttäjien suhdetta. Mitä katsottaisiin -tilanteen saattaakin tulevaisuudessa omistaa aggregaattori, mikä taas saattaa johtaa suoratoistopalveluiden brändiongelmiin. Suoratoistopalveluiden kannalta huonoin tilanne olisi niiden muuttuminen tv-kanaviksi, joiden tarjonnan hahmottaminen ei enää onnistu ilman EPG:tä, jonka paikan siis olisi ottanut aggregointipalvelu.
Tämä toki edellyttää sitä, että sisällön kokoaminen ja suosittelu toimivat niin, että siitä on käyttäjälle oikeaa hyötyä. Nähtäväksi jää ainakin se, onko aggregointi aidosti käyttäjän toiminnasta oppivaa vai tehdäänkö sitä kaupallisin perustein: saako eniten aggregoijalle maksava suoratoistopalvelu tämän viikon tärkeimmän julkaisunsa suosittelurivin aloituskuvaksi personoinnista huolimatta? Tarjoavatko aggregointipalveluiden algoritmit minulle aina natsidokumentteja vai rakennetaanko niihin jotenkin älykkäämpää suosittelua? Onko pelkästään aggregointia tekevä palvelu puolueettomampi kuin johonkin tiettyyn sisältöpalveluun sidoksissa oleva palvelu? Vaikeita kysymyksiä, joihin eri aggregoijat vastaavat eri tavoin, sikäli kun vastaavat.
