HBO Max aloittaa Suomessa 26.10.

Kari Haakana
2 min readSep 8, 2021

--

Kuvakaappaus HBO Maxin sivuilta.

HBO Max aloittaa Suomessa 26.10, kertoi HBO tänään. Samana päivänä palvelu lanseerataan muissa Pohjoismaissa, Espanjassa sekä Andorrassa. Muu Eurooppa jää vielä odottelemaan, pääasiassa siksi että Skylla ja muutamalla muulla eurooppalaisella kanavaoperaattorilla on voimassa sopimuksia, jotka antavat niille yksinoikeuden esittää HBO-sisältöä markkinoillaan.

Lanseerauspäivän lisäksi tietoa tulevasta palvelusta on vielä niukalti. Se tiedetään, että nykyiset HBO Nordic-tilaajat muuttuvat automaattisesti HBO Max -tilaajiksi, mutta esimerkiksi laitetuki, tekniset ominaisuudet ja hinta ovat epäselviä ensi kuussa järjestettävään lanseeraustilaisuuteen saakka. Hinnoittelua tosin kuvataan “agressiiviseksi”, joten kovin paljon yli kymmenen euron halvin kuukausihinta ei voine olla. Tekniikasta on kerrottu sen verran, että palvelu käyttää samaa teknologiaa kuin HBO Max Yhdysvalloissa. Toistuvasti nikotelleen ja pahasti vanhentuneen HBO Nordicin käyttäjille tämä kuulostaa hyvältä, joskin ongelmilta ei ole vältytty HBO Maxin kanssakaan.

Sisällöstä tiedetään Variety-julkaisun haastattelun perusteella se, että HBO Maxin Yhdysvalloissa tänä vuonna noudattama elokuvien julkaisustrategia ei siirry Eurooppaan. Siis toisin kuin Yhdysvalloissa, Warnerin ensi-iltaelokuvat eivät täällä tule HBO Maxiin katsottavaksi samaan aikaan kun ne tulevat elokuvateattereihin. On myös todennäköistä, että muitakin eroja HBO Maxin Yhdysvaltojen ja Euroopan/Suomen tarjonnassa jatkossa on, kuten jo HBO Nordicin aikana on ollut. (Itseäni raapii vieläkin se, että HBO Nordic ei missään vaiheessa tuonut katsottavaksi USA:n presidentinvaalien alla tehtyä West Wingin erikoisjaksoa). Jo aiemmin HBO on kertonut että sen eurooppalainen sisältötarjonta on aiempaa laajempaa, “not highbrow” ja että puolet uusista sarjoista on reality-tyyppistä sisältöä.

--

--

Kari Haakana
Kari Haakana

Written by Kari Haakana

Development manager, columnist , podcaster, author.

No responses yet