Kaikki kerralla vai tipoittain — kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää suoratoistopalveluiden julkaisustrategioista
Disney+:n Suomen avajaiset lähestyvät. Samalla on tarkentunut palvelun tarjonta. Helsingin Sanomat kirjoitti aiheesta ja kertoi muun muassa että palvelussa jo aiemmin julkaistu The Mandalorian -sarjan ensimmäinen kausi julkaistaan suomalaisille katsojille jakso viikossa -tahdilla.
Eli: esimerkiksi Iso-Britanniassa samassa palvelussa jo kokonaan katsottavissa oleva sarja julkaistaan Suomeen jakso kerrallaan. Tämä tieto ärsytti ainakin joitakin suomalaisia jonkin verran.
https://twitter.com/kallekinnunen/status/1302903742786867200
Ja kieltämättä, vaikuttaa omituiselta julkaista muualla jo kokonaisuudessaan julkaistua sarjaa tipoittain. Mutta toisaalta, julkaisutahti on (lähes) aina keinotekoinen asia; toisin sanoen ei ole mitään luonnollista tapaa julkaista sarjoja tai elokuvia suoratoistopalveluun. Tahti ja tapa riippuvat strategiasta ja noudatettavalle strategialle on yleensä syynsä.
Mutta ymmärtääkseen tätä täytyy tuntea hieman julkaisutapoja ja niiden syntyä. Tulkaapa peremmälle lapset, setä selittää. Eikä tarvitse pelätä vaikka tämä hotelli onkin hieman nukkavieru ja syrjäinen, ei tänne kukaan ole kuollut, heh heh. Älkää menkö sinne suihkuun.
Kaikkihan alkoi sellaisesta asiasta kuin radio. Nuoret eivät muista, mutta radio oli vähän niin kuin Spotify, mutta toimi höyryllä. Ja juuri radiossa syntyi sähköinen sarjaformaatti. Koska radio operoi sellaisilla käsitteillä kuin taajuus ja kellonaika, löydettävyys perustui tiettyyn kellonaikaan tietyllä radiotaajuudella lähetettävään sisältöön. Yleisö siis osasi odottaa vaikkapa dekkarikuunnelmasarjaa tiistaisin klo 18 taajuudelta 89,5 megahertsiä.
Televisio otti käyttöönsä täsmälleen saman löydettävyysratkaisun samoista syistä. Ratkaisun perusteet rikkoi oikeastaan vasta videonauhurien tulo markkinoille. Sekään ei kuitenkaan tuhonnut jakso viikossa -formaattia, koska tv oli edelleen sarjamuotoisten ohjelmien pääasiallinen levitysmuoto; koko sarjan sisältävät ohjelmaboksit tulivat myyntiin vasta sarjojen tv-esitysten jälkeen, jolloin ne alkoivat olla jo hieman vanhentuneita. Lopullisesti sarjojen helpon ahmimisen mahdollisti vasta Netflix.
Ja miksi? Tehokkuuden vuoksi. Kun Netflix (tai jokin muu suoratoistopalvelu) ostaa sarjan esitysoikeudet, se ostaa ne joksikin rajalliseksi ajaksi (ellei kyseessä ole siis palvelun itse tuottama sisältö). Jos sarja ostetaan palveluun vaikkapa vuodeksi, sarja julkaistaan palveluun kerralla, jotta sen mahdollinen katseluaika saadaan maksimoitua.
Mutta kaikki kerralla -strategia ei välttämättä ole kannattava, vaikka se olisikin mahdollinen. HBO:n Game of Thrones -sarja on tästä tietenkin paras esimerkki. Julkaisemalla sarjaa jakso viikossa -tahdilla HBO loi sarjasta jokaisen esityskauden kestävän tapahtuman. Netflixin (jonkinlainen) vastine Game of Thronesille eli Witcher-sarja ei ole onnistunut tässä, osittain johtuen kertajulkaisutavasta.
Kaikissa tapauksissa julkaisutahti ei myöskään ole esittäjästä kiinni. Perinteisten tv-kanavien ja -yhtiöiden suoratoistopalveluissa sarjojen jaksot tyypillisesti esitetään samassa tahdissa sarjan tv-esitysten aikataulussa, koska esitysoikeuksia myyvä taho (levittäjä, studio tms) myy esitysoikeuksia kanavalle tässä muodossa. Käytännössä esitysoikeussopimuksessa siis määritellään esimerkiksi että kanavalla on oikeus esittää sarja perinteisessä tv:ssä kahdesti kahden vuoden aikana ja pitää sarjan jokaista osaa suoratoistopalvelussaan 30 vuorokautta jakson tv-esityksen jälkeen (ns. catch up -oikeudet).
Miksi kanavat eivät sitten osta esittämiinsä tv-sarjoihin Netflix-tyyppisiä oikeuksia tv-oikeuksien lisäksi? Todennäköisesti siksi, että sarjan ostaminen tällaisilla oikeuksilla suoratoistopalveluun maksaisi merkittävästi enemmän. Lisäkustannus tällaisilla oikeuksilla saattaisi olla lähellä tv-oikeuksien hintaa, kun catch up -oikeuksien hinta olisi joitakin kymmeniä prosentteja tv-oikeuksien hinnasta. Poikkeuksia ja hajontaa toki on.
Lisäksi oikeuksien myyjä ei välttämättä edes halua myydä tv-kanaville Netflix-tyylisiä oikeuksia. Myyjä saattaa haluta porrastaa esitysoikeuksia erilaisille toimijoille maksimoidakseen tuotteesta saatavan tuoton. Tyypillinen porrastus esimerkiksi elokuville on elokuvateatteri -> maksu-tv -kanava -> perinteinen tv-kanava -> fyysinen media -> suoratoistopalvelu. Samalla tavalla sarjojen esitysoikeuksia myydään ensin lyhyin catch up -oikeuksin ja vasta sitten pidemmin oikeuksin suoratoistopalveluihin, joilla ei ole kytköstä perinteiseen tv-toimintaan.
Mutta palatakseni Disney+:aan ja Mandalorianiin. Jakso/viikko-tahti vaikuttaa keinotekoiselta, mutta syynä saattaa olla yksinkertaisesti Disney+:n halu totuttaa uudet katsojansa siihen, että tässä palvelussa julkaisutahti on tämä. Ja voi olla, että halu pitää asiakkaat palvelussa yli ensimmäisen ilmaisen kokeilukuukauden vaikuttaa asiaan myös.
