Kuka omistaa käyttäjän?
Suoratoistopalveluiden käyttö on periaatteessa helppoa. Valitset haluamasi palvelun, rekisteröidyt ja alat katsella (ja maksat, mikäli kyseessä on maksullinen palvelu). Noin periaatteessa.
Kaikki palvelut eivät tietenkään toimi kaikilla laitteilla. Millään palvelulla ei ole resursseja tukea kaikkia markkinoilla olevia laitteita ja karsintaa täytyy tehdä. Aina kysymys ei kuitenkaan ole resursseista vaan taloudellisista intresseistä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa suosituimpiin television suoratoistolaitteisiin kuuluvan Rokun käyttäjät eivät voi laitteillaan katsoa HBO Max -palvelua, koska HBO:n omistava Warner Media ja Roku eivät ole päässeet sopimukseen, joka toisi HBO:n palvelun Rokun laitteisiin.
Syynä on uutisten mukaan se, että Roku vaatii WarnerMedialta paitsi osuutta laitteen kautta käytettävän palvelun tilaajatuotosta, myös pääsyä palvelun käyttäjädataan tavalla, joka ei HBO:n omistajalle sovi. Tieto siitä, mitä sisältöä ja millä tavalla palvelusta on katsottu, on aivan keskeistä kaikille suoratoistopalveluille. Käyttäjädatan avulla palvelut personoivat palvelua ja suunnittelevat sisältötarjontaansa. Tämän datan tarjoaminen ulkopuoliselle taholle ja mahdollisesti kilpailijoiden käyttöön on palveluille arka asia. Warnerille se näyttää olevan jopa niin arka asia, että se on valmis vaarantamaan joulunajan myynnin tärkeimmällä toistoalustallaan.
Warner ja Roku eivät ole ainoa käyttäjädatasta taisteleva pari. Yhdysvalloissa NBC:n aiemmin tänä vuonna lanseerattu Peacock-palvelu ei ole saatavilla Amazonin Fire-suoratoistolaitteilla. Syynä tähänkin kiistaan on ilmeisesti vääntö siitä, kenellä on suora yhteys käyttäjään: suoratoistopalvelulla vai laitteen valmistajalla.
Näiden riitojen lisäksi tällä viikolla Googlen uuden Chromecast-laitteen käyttäjät huomasivat, että laitteen suosittelunäkymässä ei enää ollut Netflixin sisältöjä eivätkä käyttäjät pystyneet lisäämään Netflixin sisältöjä Google TV -käyttöliittymän katsomislistalle. Sen paremmin Google kuin Netflixkään eivät ole kommentoineet syytä katoamiseen, mutta sitä ei ole vaikea päätellä: Netflix ei ole tyytyväinen siihen, miten Google näyttää Google TV:llä kaappaavan katsojan itselleen.Tarjoamalla suosituimpien suoratoistopalveluiden sisältöä personoidusti omistassaan ympäristössä Google saa arvokasta tietoa palveluiden käytöstä ja sisältöjen suosiosta, jota yhtiö taas voi käyttää monella tavalla hyödykseen.
Netflixin sisällöt todennäköisesti palaavat Google TV:n näkymään jossakin vaiheessa kunhan yhtiöt pääsevät yhteisymmärrykseen siitä, millä hinnalla ja ehdoilla Google voi Netflixin sisältöä aggregoida. Yllättävää on, että pitävää sovintoa yhtiöiden kesken ei ilmeisesti ole ollut ennen laitteen julkaisua.
Näitä kiistoja lienee luvassa lisää, kun kilpailu kiristyy ja kilpailun keskeinen tekijä eli käyttäjädata käy yhä arvokaammaksi.