Mainostelevisio tulee taas

Kari Haakana
2 min readMar 16, 2021
Kuva IMG495, kuvaaja foundin_a_attic, julkaistu CC BY 2.0 -lisenssin mukaisesti

HBO tarkensi tällä viikolla suunnitelmiaan HBO Max -palvelun laajenemisesta. Mukana oli yksi jo jonkin odoteltu uutinen: palvelusta tullaan tarjoamaan halvempaa versiota, jossa esitetään myös mainoksia. Edullisempi tilausvaihtoehto tulee Yhdysvalloissa saataville kesäkuussa.

Vielä ei ole tiedossa, kuinka paljon HBO Maxin 15 dollarin nykyistä kuukausitilausmaksua halvempi uusi mainosversio on, mutta lienee selvä että sen täytyy olla alle kymmenen dollarin hintainen ollakseen houkutteleva. Esimerkiksi Hulu-palvelun mainoksia sisältävä versio maksaa Yhdysvalloissa kuusi dollaria ja ilman mainoksia toimiva tilaus 12 dollaria.

Osittainen mainosrahoitteisuus on looginen suunta HBO:lle, joka on jäänyt jalkoihin Netflixin ja Disney+:n kasvattaessa tilaajamääriään. HBO Max ja HBO:n eri puolilla maailmaa toimivat suoratoistopalvelut (ml. pohjoismainen HBO Nordic) tavoittavat yhteensä noin 60 miljoonaa tilaajaa, kun Netflixin luku on 203 miljoonaa ja Disney+:n tilaajamäärä ponnisti yli 100 miljoonan viime viikolla. HBO tavoittelee nyt tämän vuoden loppuun mennessä 67–70 miljoonaa tilaajaa ja vuoden 2025 loppuun mennessä jopa 125 miljoonaa tilaajaa. Edullisemman, osittain mainosrahoitteisen tilaajamahdollisuuden lisääminen mahdollistaa tilaajamäärän kasvattamisen lisäksi lisätukijalan tilaajatulojen rinnalle.

HBO Max ei kuitenkaan ole yksin mainosrahoitteisessa suoratoistokilpailussa. Brittien Sky-yhtiö aloitti pari viikkoa sitten mainosten esittämisen Now TV -suoratoistopalvelussaan. Puhtaasti mainosrahoitteisia, täysin ilman tilausmaksuja toimivia ja globaaliksi pyrkiviä palveluita ovat ainakin ViacomCBS:n nykyisin omistama Pluto TV sekä Foxin omistukseen hiljattain siirtynyt Tubi. Kaikki tarjoavat samanlaista sisältöä kuin tilaajatuloilla toimivat Netflix ja Disney+: sarjoja ja elokuvia.

Tilaajamaksun ja mainosten esittämisen yhdistäminen voi olla kinkkinen tehtävä. Samaan aikaan pitäisi pystyä pitämään yllä palvelun laatumielikuvaa mutta tarjota sitä edullisempaan hintaan ja tehdä tämä niin, että kalliimpaa hintaa maksavat asiakkaat eivät koe itseään vedätetyiksi. HBO Maxilla tätä yritetään tehdä niin, että palveluun tulevat ensi-iltaelokuvat kuten Dyyni eivät ole mukana mainosrahoitteisessa tilaajavaihtoehdossa.

Suomessa osittain mainosrahoitteista tilausvaihtoehtoa on tarjonnut viime vuoden lopusta alkaen Telian omistuksessa oleva Cmore. Cmore TV -palvelu maksaa 4,95€ kuukaudessa ja se on saatavilla vain Telian liittymäasiakkaille. Cmoren normaali tilaushinta on 12,95€ kuukaudessa. HBO Maxin tavoin myös Telia karsii joitakin sisältöjä mainoksia sisältävästä versiostaan. Tilaajia C More TV sai yhtiön mukaan 50 000 kappaletta kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Halukkuutta mainosten katseluun suoratoistopalvelussa Suomestakin siis näyttää löytyvän.

Lisäys 16.4.: Suomessa myös Sanoman Ruutu+ -palvelun voi tilata joko mainoksilla tai ilman. Ilman mainoksia palvelun hinta on 9,95€/kk ja mainosten kera 6,95€/kk.

--

--

Kari Haakana

Development manager at @yleisradio, columnist at @mikrobitti , podcaster at #vikasietotila. RT ≠ recommendation.