Missä on Apple-kirjeenvaihtajamme?
Ylen aamussa Hannu Sokalan kanssa kirjoittamaansa Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä -kirjaa esitellyt Juha-Pekka Raeste sanoi, että toimituksilla pitäisi olla Googlen ja Amazonin kirjeenvaihtajat samalla tavalla kuin niillä on kirjeenvaihtajansa tärkeimpien maiden pääkaupuingeissa. Perusteena JP kertoi sen, että Googlen toimitusjohtajalla on enemmän valtaa kuin monien maidenpresidenteillä.
Ja Raeste on kiistatta oikeassa. Apple, Google, Microsoft, Amazon ja Facebook vaikuttavat normaalin suomalaisen elämään merkittävällä ja välittömällä tavalla, merkittävämmin ja suoremmin kuin monen nykyisen kirjeenvaihtajan asemamaa. Näiden yhtiöiden toiminnan seuraaminen ja niiden toimista tehtävä järjestelmällinen ja syvällinen raportointi kuitenkin puuttuvat suomalaisesta laajan levikin mediasta.
Kirjeenvaihtaja-esimerkki on hyvä. Kirjeenvaihtajan työtä kuvataan usein eräänlaisena kääntäjän työnä: kirjeenvaihtaja tulkkaa asemapaikkansa tapahtumia ymmärrettäviksi kotiyleisölle. Tätä kääntämistä tai tulkitsemista eivät siis kansainväliset uutistoimistot uutistuotannollaan pysty tekemään, tai näin ainakin kirjeenvaihtajia maailmalle lähettävät toimitukset asiaa perustelevat.
Kun suurten yhtiöiden toiminta vaikuttaa elämäämme ja tekemisiimme koko ajan ja vaikutus todennäköisesti vain kasvaa, miksi suomalaiset tiedotusvälineet eivät seuraa ja raportoi näiden yhtiöiden toiminnasta systemaattisesti?
Jostain syystä informaatiotekniikan raportointi näyttää lähes kadonneen suurista suomalaisista tiedotusvälineistä. FAAMG-yhtiöiden suurimmista tuotejulkistuksista tai skandaaleista kyllä julkaistaan (pääosin uutistoimistojen tuottamia) uutisia taloussivuilla ja -lähetyksissä, mutta näiden yhtiöiden ja niiden tuotteiden yhteiskunnallinen vaikutus ei tällaisella raportoinnilla oikein selviä.
Suomalaisen näkökulman puutteessa täytyy tyytyä pääosin amerikkalaiseen sisältöön. New York Timesilla on esimerkiksi oma toimittajansa Internet-kulttuurille , Amazonin ja Microsoftin dominoimalle Seattlen teknologia-sektorille sekä reportteri San Franciscossa kirjoittamassa tietosuojasta ja it-alan henkilöstöpolitiikasta (ja tässä on vain osa NYT:n teknologiajournalisteista). NYT:n kattauksella saa jo jonkinlaisen kuvan siitä, miten jättiyhtiöt toimivat, kunhan vain maksaa lehden tilausmaksun. Mutta suomalainen näkökulma jää uupumaan.
Jo pelkkä Facebook-raportoinnin puuttuminen vaikuttaa hämmentävältä. Miksi suomalaiset toimitukset eivät perkaa Facebookin suomalaisiin kohdistamia sisältöpäätöksiä? Missä ja millaisella työvoimalla näitä päätöksiä tehdään? Ovatko ne erilaisia kuin päätökset jossain muualla? Tunnistavatko FB:n suomalaiset moderaattorit erilaisia viestintätapoja tai keinoja organisoida esimerkiksi vaalihäirintää yhtiön alustalla? Miten Facebook ylipäätään toteuttaa yhteiskuntavastuutaan Suomessa? Montako vihapuhetta tai suoranaiseen väkivaltaan yllyttävää suomalaista ryhmää tai sivua FB poistaa kuukaudessa? Miten nopeasti ne poistetaan? Miksi Facebookille raportoidut, ilmiselvästi laittomat suomalaiset sisällöt palautuvat raportoijalle maininnalla että ne eivät riko yhteisönormeja? Miksi suomalaisen pienyrittäjän mainokset katoavat Facebookista ja miksi hän ei saa yrityksestä kiinni ketään, joka vastaisi hänen kysymyksiinsä?
Muun muassa nämä ovat kysymyksiä, joita kansainväliset toimitukset eivät suomalaisten puolesta kysy. Nyt niitä eivät kysy myöskään suomalaiset toimittajat ja jättiyhtiö pääsee toiminnastaan Suomessa liian helpolla. Ja vastaavia kysymyksiä olisi jatkuvalla syötöllä myös muista suurista teknoyhtiöistä.
Kiitokset Hanna Nikkaselle, Olavi Koistiselle, Aleksi Rossille ja Tuomas Peltomäelle keskustelusta, joka johti tähän kirjoitukseen.
