Nännistä jäähylle
Yle Uutiset julkaisi eilen jutun Valokuvataiteen museon keskiviikkona avautuneesta AdeYn näyttelystä. Museon sivuilla näyttelyä kuvataan mm. seuraavasti:
AdeY käyttää julkaisualustanaan Instagramia, joka on poistanut tämän teoksia palvelusta useita kertoja. Vaikka taiteilija on muokannut kuviaan alustan vaatimusten mukaisiksi, on hänen sosiaalisen median tilinsä suljettu toistuvasti sääntörikkomusten vuoksi. AdeY onkin kritisoinut Instagramia mainostajien miellyttämisestä, seksismistä ja homofobiasta. Miksi Instagram sallii kuvia, jotka seksualisoivat naisia, mutta ei salli kuvaa toisiaan halaavista miehistä, AdeY kysyy. Vaikka teoksessa on esillä alastomia kehoja, AdeY korostaa, että ne eivät siitä huolimatta ole seksuaalisia.
Ylen uutinen sisältää useita näyttelyn kuvia ja uutisen jakokuvana (jonka sosiaalisen median palvelut yleensä sisällyttävät viesteihin tai statuksiin, joissa uutiseen linkataan) on yksi näyttelyn teoksista. Teoksessa on alaston mies ja nainen, joiden sukupuolielimet eivät näy ja lisäksi naisen rinnat on kuvassa sutattu niin, että nännit eivät erotu.
Yritin jakaa uutisen Facebookiin. Statuksen julkaiseminen onnistui, mutta muutaman sekunnin kuluttua Facebook ilmoitti, että kuvan julkaisu rikkoo palvelun yhteisönormeja. Esimerkkeinä normeista Facebook mainitsi ilmoituksessaan sukupuolielimet sisältävän alastomuuden, seksuaalisen toiminnan, naisten nännit (tietyin poikkeuksin, esim imettäminen ja lääketieteellinen konteksti) ja “seksuaalisesti eksplisiittisen kielenkäytön”, mitä se sitten merkinneekään.
Vaikka Ylen julkaisema kuva selkeästi ei rikkonutkaan mitään näistä esimerkeistä, tyydyin päätökseen. “Päätökseen tyytyminen” tarkoittaa Facebookissa sitä, että käyttäjä ei haasta Facebookin toimintaa ja klikkailee läpi muutamia dialogi-ikkunopita, joissa kertoo ymmärtäneensä rikkoneensa normeja ja hyväksyvänsä sen, että Facebook ei julkaise käyttäjän tarjoamaa materiaalia. Toinen vaihtoehto olisi haastaa Facebookin tulkinta rajoituksesta, mutta se ei yleensä johda mihinkään.
Kliksuteltuani dialogiruudut läpi yritin jakaa Facebookiin palvelun minulle näyttämän ilmoituksen yhteisösääntöjen vastaisesta materiaalista. Varmemmaksi vakuudeksi suttasin jakokuvan jo valmiiksi sumennetut rinnat mustalla. Nyt Facebook ei enää varoitellut vaan kertoi ykskantaan että tämäkin sisältö oli palveluun sopimatonta ja lätkäisi minulle 24 tunnin jäähyn. Seuraavan vuorokauden ajan en voisi jakaa tililläni mitään tai kommentoida tai reagoida muiden postauksiin.
Facebookin säännöt ovat tietenkin Facebookin sääntöjä. Jos haluaa käyttää palvelua (tai Facebookin omistamia Instagramia ja WhatsAppia), on sidottu palvelun sääntöihin. Se, että Facebookin säännöt ovat selkeässä ristiriidassa suomalaisten jakamien sanan- ja ilmaisunvapauden käytäntöjen kanssa on tietenkin hieman kiusallista suomalaisille. Facebookille lienee lähinnä yhdentekevä. Alastomuus on yhtiön edustajan mukaan “helppo ongelma ratkaistavaksi”.
Valokuvataiteen museon näyttelyn pointtia Facebookin käytös tietenkin alleviivaa: Sensuroitu näyttely on sananmukaisesti sensuroitu myös Facebookissa. Uutistoimituksille Facebookin käytäntö korostaa sitä, että journalistinen vapaus ulottuu vain omaan palveluun. Facebookissa museon näyttelystä kertovaa juttua ei voi julkaista eikä siihen voi linkata.