Testi: Google Chromecast with Google TV

Uuden Chromecastin mukana tulee aiemmista malleista poiketen kaukosäädin.

Google uusi, kolmannen sukupolven Chromecast panee uusiksi Chromecastin idean. Kun aiempi Chromecast oli puhelimella käytettävä muutaman kympin lätkä, on uusin versio lähempänä Apple TV:n käyttökokemusta. Lisäksi se vie Googlen uudelle tasolle suhteessa (Googlen kanssa kilpaileviin) suoratoistopalveluihin: uuden laitteen myötä Google ryhtyy videosisältöjen aggregaattoriksi ja astuu askelen ylöspäin videomaailman ravintoketjussa.

Aiempaa suurempi lätkä

Uusi Chromecast kytketään edeltäjänsä tavoin television HDMI-väylään. Kokoa edelliseen versioon on tullut jonkin verran lisää.

Fyysisesti Chromecast on edelleen tunnistettavissa samaa sukua olevaksi laitteeksi kuin edeltävä, toisen sukupolven pyöreä Chromecast. Kokoa on kuitenkin tullut lisää: uusi laite on noin kahden vierekkäin asetetun tulitikkulaatikon kokoinen, kulmistaan pyöristetty litteä laatikko. Laite liitetään edelleen toisesta päästään television HDMI-väylään ja toisesta päästään sähköpistokkeeseen. Virtaliitin on päivittynyt USB 3 -muotoon ja nyt laite on pakko liittää sähköpistokkeeseen, enää ei siis riitä esimerkiksi television USB-portista saatava virta.

Uutena tarvikkeena pakkauksessa on kaukosäädin. Kaukosäädin on selvästi saanut muotoiluvaikutteita Apple TV:n säätimestä. Sen yläreunassa on pyöreä ohjainlevy, jonka keskellä on valitsinpainike. Muita painikkeita ovat takaisin-painike, musta Google Assistant -ääniohjauksen aktivoiva nappula, koti-painike, mykistysvalitsin, virtapainike ja tv:n ulostulovalitsin. Omat painikkeensa ovat saaneet Googlen oma YouTube-palvelu sekä Netflix. Kaukosäätimen oikeassa yläkyljessä ovat lisäksi äänenvoimakkuuden säätöpainikkeet.

Pyöristetty ja kapea kaukosäädin istuu miellyttävästi aikuisen käteen. Tulitikkuaskimittarilla pituutta on kahden askin verran, leveyttä melko täsmälleen yksi aski ja paksuutta yhden askin verran (alkaa epäilyttää, että tulitikkuaski oikeasti on jonkinlainen Googlen universaali mittayksikkö). Kaukosäädin vaatii sisäänsä kaksi AAA-paristoa, jotka tulevat pakkauksen mukana.

Laitteen käyttöönotto on entiseen tapaan hyvin suoraviivaista ja helppoa. Laite kiinnitetään HDMI-väylään ja sähköön, jonka jälkeen laite opastaa tv-ruudulla käyttäjän läpi asennuksen. Käyttäjällä täytyy olla mobiililaitteessaan Google Home -sovellus, jonka avulla laitteelle kerrotaan oikea WLAN-verkko ja käyttäjän Google-tunnus. Kaiken tämän voi tehdä selvällä suomen kielellä, vaikka laite ei vielä Suomessa olekaan myynnissä.

Uusi Chromecast on äly-tv taskukoossa

Chromecastin aiempien versioiden ideana oli, että käyttäjä asentaa haluamansa suoratoistopalvelut mobiililaitteeseensa ja mobiililaite toimii myös Chromecastin kaukosäätimenä, jonka avulla videotoisto aloitetaan ja lopetetaan ja josta tehdään kelaaminen yms. Uuden version myötä Chromecast kuitenkin muuttuu lähes täysipainoiseksi set top box -lisälaitteeksi. Enää sovelluksia ei asenneta puhelimeen vaan itse laitteeseen, joka käyttää joistakin äly-tv-laitteista tuttua Android TV -käyttöjärjestelmää. Toki käyttäjä voi edelleen käyttää Chromecastia vanhaan tapaan eli esimerkiksi castata tietokoneen näytön tai Chrome-selaimen välilehden ruutuun, mutta tämän lisäksi suoratoistosovellukset voivat asustaa laitteessa, jolloin niitä voi ohjailla kaukosäätimellä.

Google TV avautuu Koti-näkymään, joka listaa ylimmällä rivillään asennetut sovellukset, sen jälkeen kesken olevat ohjelmat ja sen jälkeen suosituksia käyttäjän asentamista sovelluksista.

Chromecastin uutta käyttöliittymäkerrosta kutsutaan nimellä Google TV. Kun Chromecast käynnistetään, se näyttää Google-tilillä tunnistautuneen käyttäjän mobiililaitteseensa mahdollisesti asentamat suoratoistopalvelut, mutta sen lisäksi se näyttää sisältötärppejä käyttäjän laitteeseen asentamista suoratoistopalveluista ja lisäksi valikoiman Googlen omasta videovuokraamosta (joka aiemmin tunnettiin nimellä Play Movies & TV, mutta joka nyt on selvyyden välttämiseksi sekin nimeltään Google TV).

Googlen yhdysvaltalaisilla markkinointisivuilla käyttökokemus näyttää varsin erilaiselta. Ylävalikossa ovat mm. Suomessa puuttuvat elokuvat- ja sarjat-valinnat sekä Live-osuus. Etusivu myös listaa suosituksia eri palveluista ennen omien sovellusten listaa.

Suomessa käyttöliittymä eroaa monilla tavoin siitä, miten se toimii niissä maissa, joissa Chromecast on virallisesti tuotu myyntiin. Näissä maissa Google TV:n aloitusruutu listaa ensin valikoiman kussakin maassa tuettujen suoratoistopalveluiden sisällöistä riippumatta siitä, onko käyttäjä rekisteröitynyt näihin palveluihin vai ei. Iso-Britanniassa laitetta käyttävä käyttäjä voi siis saada personoituja suosituksia vaikkapa Crunchyrollin tai BritBoxin sisällöistä sen mukaan, mitä sisältöjä käyttäjä on Googlen palvelun kautta katsonut. Huomattava siis on, että sisältöjä ei ole tarvinnut katsoa BritBoxissa saadakseen BritBoxiin kohdistuvia suosituksia; Google päättelee kulutetun sisällön metatiedoista muiden sisältöjen sopivuutta.

Käyttäjä voi myös hakea sisältöjä kaukosäätimessä olevan mikrofonin ja äänentunnistuksen avulla. Painamalla kaukosäätimen Google Assistant -painikkeen pohjaan ja puhumalla hakutermin, palvelu tarjoaa käyttäjälle hakutermin mukaista katsottavaa eri palveluista. Käyttäjä voi myös lisätä kiinnostavia sisältöjä omalle suosikkilistalleen. Listalle voi tietenkin lisäillä myös sisältöjä, jotka ovat palveluissa, joita käyttäjä ei (vielä) ole tilannut.

Kaikki ei toimi Suomessa, ainakaan vielä

Kuten sanottu, uutta Chromecastia ei vielä myydä Suomessa. Tämä näkyy käyttöliittymässä monella tavalla. Toisin kuin virallisesti tuetuissa maissa, Suomessa käyttöliittymä listaa ensin asennetut sovellukset ja vasta sen jälkeen sisältösuosituksia. Sisältösuosituksia ei myöskään ole tarjolla suomalaisista tai pohjoismaisista palveluista: Yle Areenan, HBO Nordicin, Ruudun tai Viaplayn sisältöjä ei siis avausnäytössä ole tarjolla. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että Google ei vielä saa näiltä palveluilta metatietoja, joiden avulla se pystyisi suosituksia tekemään. Metatiedon puutteen vuoksi suomenkielisessä käyttöliittymässä ei myöskään ole Yhdysvalloissa tarjolla olevia “Shows” ja “Movies” valikkoja.

Google TV:ssä voi hakea Avara luonto -sarjaa ja palvelu tunnistaa kyllä mitä haetaan, mutta puuttuvien metatietojen ja integraation vuoksi se ei kykene linkkaamaan palveluun, josta ohjelma löytyy. Käyttäjälle tarjotaan ohjelman sijaan sen lyhyt esittely ja linkkejä samankaltaisiin ohjelmiin (jotka eivät ole samankaltaisia ohjelmia).

Puutteita on tästä syystä myös Google Assistant -haussa. Vaikka puheentunnistus tunnistaakin lähes virheettömästi hakutermit “Vain elämää”, “Avara luonto” tai “Sunnuntailounas”, ei se tarjoa tuloksena linkkiä näitä ohjelmia tarjoaviin suoratoistopalveluihin vaan ohjelman lyhyen kuvauksen tai joissakin tapauksissa linkkejä ohjelmien YouTube-klippeihin, mikäli niitä on tarjolla. Ja koska metatiedot eivät siirry, ei käyttäjä voi myöskään lisätä kotimaisten, ei-tuettujen palveluiden sisältöjä katselulistalleen. Tai voi; hakutuloksena löytyvän “Avara luonto” -inforuudun voi lisätä katselulistalle, mutta ei sieltä ohjelmaa voi katsella. Ja vaikka Amazonin Prime Video -palvelussa ei voi lisätä ohjelmaa Chromecastin katselulistalle, voi sen lisätä hakutuloksesta. Hakutuloksissa Amazon Prime Video tosin kertoo olevansa palvelu, jota en ole tilannut (vaikka olen). Netflixin sisällöt taas löytyvät haun avulla, mutta katselulistalle niitä ei voi siirtää. Metatietojen siirtely tuntuu olevan vaikeaa puuhaa maailman suurimmille yrityksille, ainakin jos sitä yritetään Suomessa.

Lisäksi palvelusta puuttuvat tv-kanavien suorat lähetykset. Jälleen kerran syynä lienee paikallisen tuen puute, sillä Yhdysvalloissa tarjolla on ainakin YouTuben kautta katsottava suorien lähetysten valikoima; Google tarjoaa myös omaa rajapintaansa tv-toimijoille, mikä mahdollistaa ainakin periaatteessa verkon kautta katsottavien tv-kanavien tuomisen myös Chromecastille.

Katselulistalle voi tällä hetkellä lisätä suoraan vain Googlen oman videovuokraamon sisältöjä. Hakutuloksista voi lisätä muidenkin palveluiden sisältöjä.

Merkittävä puute on Netflixin sisältöjen puuttuminen suosituksista, jatka katselua -listalta ja katselulistalta. Syynä tähän lienee jonkinlainen hankaus Netflixin ja Googlen välillä. Vielä pari viikkoa sitten Netflixin sisällöt olivat mukana suosituslistoilla, mutta eivät enää. Mitään selitystä tilanteeseen ei kummaltakaan yhtiöltä ole kuulunut. Tilanne on kummallinen, sillä palvelun toimintatapa ei ole voinut tulla Netflixille (joka siis on saanut kaukosäätimeen oman nappulansakin) yllätyksenä.

Hieman samanlaisia puutteita toki on muidenkin palveluiden kanssa. Yhdysvalloissa esimerkiksi Prime Video -palvelun sisällöt eivät tule näkyviin palvelun Jatka katselua -rivillä, vaikka monien muissa palveluissa kesken jääneet sisällöt siinä näkyvätkin. Suomessa koko Jatka katselua -sisältöriviä ei ole tarjolla.

Aggregointi palvelee käyttäjää mutta ei suoratoistopalveluita

Uuden Chromecastin ja Google TV -käyttöliittymän avulla Google nostaa selvästi panoksiaan suoratoistomaailmassa. Googlen oma verkkovideovuokraamo on Netflixin, HBO:n ja Disneyn puristuksessa muuttunut lähes yhdentekeväksi, joten Google on kääntänyt huomionsa siihen lisäarvoon, jota se voi rakentaa suoratoistopalveluiden päälle sen sijaan että yhtiö pyrkisi suoraan kilpailemaan niiden kanssa sisältömarkkinoilla.

Järkevästi toimiva aggregointi on kiistatta lisäarvopalvelu ja vieläpä sellainen, jonka toimivuuden Google on jo testannut ja osoittanut toimivaksi. Google tarjoaa hakupalvelunsa tuloslistauksessa valuutanmuuntokurssin, osakekurssin tai podcast-sisällön sen sijaan, että hakupalvelu ensisijaisesti ohjaisi käyttäjän näitä asioita tarjoaviin palveluihin. Chromecastin Google TV -palvelu pyrkii samaan suoratoistopalveluiden kanssa: käyttäjän hakema sisältö pyritään tuomaan näkyviin jo laitteen aloitusruudussa eikä käyttäjän tarvitse oikeastaan edes tietää, missä videopalvelussa sitä tarjotaan.

Käyttäjä hyötyy (ei enää tuntikausien kahlailua palveluiden sisältöluetteloissa), Google hyötyy (enemmän dataa käyttäjien toiminnasta ja mieltymyksistä), mutta suoratoistopalvelut eivät välttämättä katso hyvällä sitä, että niiden suhde käyttäjiin muuttuu aggregoinnin myötä aiempaa pinnallisemmaksi. Palvelut saavat myös vähemmän tietoa käyttäjän toiminnasta (esim. se, missä kontekstissa ja mitä kautta käyttäjä päätyi katsomaan juuri tätä sisältöä) eivätkä palvelut pääse samalla tavalla vaikuttamaan käyttäjän valintoihin tai testaamaan erilaisten ratkaisujen toimivuutta suhteessa päätöksiin (esim. videoiden esikatselukuvien optimointi erilaisille käyttäjille). Tätä taustaa vasten ei ole ihme, että Netflix on vääntänyt metatietohanansa kiinni Google TV:n suuntaan, vaikka luulisi, että vipua olisi käännetty jo ennen tuotteen julkaisua. Ilmeisesti Netflixissä on herätty liian myöhään siihen, miten Chromecast ja Google TV kaventavat suoratoistopalvelut loppujen lopuksi Googlen sisältökumppaneiksi vailla erityisiä erottautumiskeinoja.